Hätähousulle, joka ei jaksa lukea blogitekstiä, pamfletti on tässä.
Pari sanaa alkuun.
Tänään ilmestyneessä Helsingin Sanomien kk-liitteessä avaan ajatuksiani siitä mitä oikein talvella Kokoomuksessa tapahtui ja kuinka itse episodin näin. Päätin tuoreeltaan silloin talvella, että en käytä ääntäni (kuin äänestyskopissa), jotta Kokoomus saa vaalirauhan. Samalla ryhdyin kuitenkin enemmänkin pohtimaan mitä politiikka on, minulle ja yleensä, ja mitä Kokoomus on minulle jäsenenä, joka on noin 30 vuotta maksanut puolueen jäsenmaksua ja toiminut erilaisissa tehtävissä.
Totesin, että se on minulle tärkeä ja merkityksellinen yhteisö. Suomi tarvitsee Kokoomusta.
Siksi haluan vielä vaikuttaa siihen, mitä ja kenen Kokoomus on. Ja kun ihminen tarkastelee sieluaan, pamflettihan sieltä syntyy, eikö vaan? Twiittien kokoisen keskustelun sijaan halusin koota ajatuksia puolueesta, politiikasta ja vaikuttamisesta.
Tiedän, että tästä syntyy keskustelu motiiveistani, tai siitä kuinka ”kaikkia mielipiteitä pitää kunnioittaa” tai kuinka Kokoomuksessa on aina ollut liberaaleja ja konservatiiveja. Ja sen ohella paljon sellaisia keskusteluja, joiden tarkoitus ei ole kuin hämmentää tai häiritä.
En pyri mihinkään, virkaan, tehtävään tms, joten motiivini ei liity omiin pyrkimyksiini. En ole Kokoomusta vastaan, olen Kokoomuksen puolella. Mutta mielestäni Kokoomuksen ei pidä pelätä määritellä itseään omista lähtökohdistaan, ei muihin peilaten. Olen jo nyt saanut valtavan paljon viestejä kokoomuslaisilta ja äänestäjiltä, jotka toivovat, että hiljaisuuden kulttuurin sijaan Kokoomus kävisi arvopohjaisen keskustelun. Toivon, että sille on tilaa.
Ihmisvastaiselle, ihmisiä eri ryhmiin jakavalle ja epätasa-arvoiselle ajattelulle on poliittisessa järjestelmässä oltava nollatoleranssi. Poliittiselta järjestelmältä ja omalta puolueelta, oli itse sitten jäsen tai äänestäjä, pitää pystyä vaatimaan sitä, että ihmisarvo ja ihmisoikeudet, kunnioittava tapa suhtautua ihmiseen ei ole sivuseikka.
Ja vielä, kyllä, Kokoomuksessa on aina ollut liberaaleja ja konservatiiveja, mutta nyt tässä alkaa käydä niin, että oikeistopopulismin puristuksessa liberaaleilta on viety puolue ja konservatiiveilta identiteetti. Moni pukee itsensä konservatiivin vaatteisiin vaikka on jotain ihan muuta.
Joku kysyi minulta, että aionko siis erota puolueesta? En aio. Mutta haluan tuoda omat ajatukseni pöytään, jossa parhaimmillaan käydään tulevaisuuteen luotaavaa arvokeskustelua. Pahimmillaan se tietysti ei ole sellaista. Voi olla, että lopputuloksena mikään ei muutu tai keskustelua ei sisäisesti synny, mutta ajattelen, itse, että kannan vastuun ainakin siitä, että yritän. Eihän koko politiikassa muuten olisi mitään järkeä?
Kysymys ei ole siitä, että Kokoomuksen pitäisi mennä johonkin suuntaan vaan kysymys on siitä, mihin suuntaan itse toivoisin sen yhteisön, jonka jäsen olen, suuntaavaan. Ei siis ole ”oikeaa” tai väärää”. Ja kuten pamfletissani totean, ei tämä ole totuus mistään, tämä on oma näkemykseni, jolla on varmasti kaikki ne puutteet, joita omassa ajattelussani on.
Arvot eivät ole naulattuja mihinkään vaan varsinkin poliittisessa keskustelussa ne ovat minusta jatkuvaa keskustelua ja sen kautta maailman hahmottamista. Merkitys syntyy arvoista, omista ja yhteisistä. Niin tehtäviin valituille poliitikoille kuin meille jäsenille ja äänestäjillekin. Niiden perusteella me kirjoitamme itsemme jonkin suuntauksen tarinaan mukaan.
Veljeni vaimo kysyi ällistyneenä minulta, että ”mitä, tehdäänkö jotain pamfletteja edelleen?”. No tässä ainakin yksi. Ja koska vaaleja varten elvytimme kirsipiha-sivuston, olkoon pamfletin ”koti” nyt siellä.
Kirsi