Kiitos ja näkemiin

1.2. ilmoitin olevani käytettävissä kokoomuksen ehdokkaaksi Helsingin pormestariksi. Tänään ilmoitan, että en ole enää käytettävissä tehtävään.

Tämän sanon raskain sydämin, sillä sisälläni sykkii edelleen helsinkiläinen maailmanparantajan sydän. Oli kyse sitten yrityselämästä tai politiikasta, lähden uteliaasti ja avoimesti liikkeelle suunnaten asioita kohti parempaa. Uskon siihen, että kaupungit ja yritykset ratkaisevat nykymaailman viheliäiset ongelmat ja luovat myös konkreettisimmin mahdollisuudet hyvään elämään. Kaupunkien rooli kasvaa, ne kilpailevat keskenään ja houkuttavat niin yrityksiä kuin ihmisiäkin toimeliaisuuteen oli kyse sitten hoivasta, kulttuurista tai uusista teknologisista innovaatioista.

Puolue on merkityksellinen yhteisö, jolla on arvot. Kokoomuksen perusarvo on ajatus ihmisestä, joka on vapaa, toimelias ja tasa-arvoinen. Kokoomuksen perusarvo ei ole ajatus siitä, että missä ihminen – siellä ongelma vaan ennemmin missä ihminen – siellä mahdollisuus. Kokoomuksen perusarvo on luoda hyvinvoiva ja toimelias yhteiskunta, jossa kaikilla on mahdollisuus yrittää, tehdä työtä ja elää hyvää elämää. Kaikilla. Se ei perustu ennakkoluuloiseen ja eri ryhmiä syrjivään ajatteluun. Ihmisarvolla ei politikoida.

Jos en olisi varma siitä, että valtaosa kokoomuslaisista ajattelee samaan suuntaan kokoomuslaisuudesta kuin itse, en voisi olla tässä puolueessa. On toinen asia kuitenkin pystyä edustamaan pormestariehdokkaana sitä arvojen kirjoa, joka tällä hetkellä kokoomuksessa on. Nykytilanteessa on olemassa todellinen vaara, että minulla ei olisi edellytyksiä onnistua kokoomuslaisena pormestarina.

Koen luopumisen myös tietysti henkilökohtaisena epäonnistumisena. Päätös on ollut erityisen vaikea siksi, että se aiheuttaa päänvaivaa Helsingin kokoomukselle, loistaville ehdokkaille ja näiden vaalityölle. Kiitän kaikkia teitä, jotka olette näiden viikkojen aikana osallistuneet kanssani sen miettimiseen, miten Helsinki olisi vielä parempi paikka elää. Kokoomuksessa on upeita ehdokkaita, joilla on arvot kohdillaan. Toivotan kaikille teille menestystä. Tuotan pettymyksen myös niille helsinkiläisille, jotka ovat kovasti vaalityössä kannustaneet. En ole ylpeä siitä, että luovun, mutta henkilökohtaisesti tilanteesta tuli itselleni eettisesti kestämätön ja savotasta liian raskas. Luovuttamisella ja luopumisella on kuitenkin iso ero. Luovun kuntavaali- ja pormestariehdokkuudesta, mutta en luovuta arvoistani, ajatuksistani tai Helsingistä.

Kuntavaaleissa käytän äänioikeuttani. Elämässäni jatkan työtä ja yrittämistä paremman puolesta.

Olisiko tämän voinut tehdä tyylikkäämmin niin, että olisin osannut harkita asian valmiiksi ennen ilmoittautumista? No ihan varmasti olisi. Elämä on kuitenkin harvoin tyylipuhdas suoritus.

En anna aiheesta haastatteluja enkä kommentoi tämän enempää. Laitan nyt sosiaalisen median kiinni, olen täysin mielipiteetön ihan kaikesta jonkin aikaa. Toivon puolueelle kaikkea hyvää. Helsinki on tänään ollut erityisen kaunis. Oma kotikaupunkini. Hoidattehan sen asioita seuraavat neljä vuotta viisaasti.

 

 

Kyllä onnistuu!

Muistatteko kuinka vielä 10-15 vuotta sitten yritykset vieroksuivat vuoropuhelua ja yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa? Vuoropuhelun puute johti törmäyksiin ja epäluuloon. Esimerkiksi Greenpeace kahlitsi itsensä Nesteen oviin. Sittemmin Nesteen uusiutuvien tuotteiden liiketoimintajohtajana toiminut Kaisa Hietala totesi, että se oli parasta mitä yritykselle tapahtui. Kunnon törmäyksen jälkeen vuoropuhelun ja ymmärtämisen tie oli auki. Maailman kuuntelusta on harvoin haittaa, mutta siitä voi olla paljon hyötyä.

Siksi tuntuu joskus vähän hassulta, että edelleen tässä ajassa poliittinen elämä saattaa vieroksua vuoropuhelua yritysten kanssa. Luodaan helposti vastakkainasettelua tai jopa yritysvastaista ilmapiiriä. Molemminpuolisen ymmärryksen lisääntyminen on kuitenkin paitsi hyödyllistä myös elintärkeää. Proaktiivinen vuoropuhelu on helsinkiläisten etu.

Työ syntyy yrityksissä. Työstä syntyy ihmiselle merkitystä ja hyvinvointia. Työstä syntyy yhteiskunnalle mahdollisuus rakentaa ponnahduslautaa hyvään elämään vaikkapa laadukkaan kasvatuksen ja koulutuksen muodossa ja toisaalta se turvaverkko helpottamaan elämän hankalampia aikoja aina sairastumisesta syrjäytymisvaaran ehkäisemiseen.

Helsingin kaupungin tuloista n. 2/3 muodostuu kunnallis- ja yhteisöveron tuotosta. Työllisyys on meille kaikille kaupunkilaisille oleellisen tärkeä asia. Helsinkiläisen kannattaa rakastaa yrityksiä.

EK:n uusimman kuntarankingin mukaan Helsinki on maan viidenneksi yritysmyönteisin seutukunta ja vielä niukasti Turun perässä. Helsingin kaupunkistrategiassa 2017-2021 tavoitteeksi on asetettu olla Suomen yritysmyönteisin kaupunki. Hommaa siis vielä riittää.

Helsinki on itsekin tehnyt kyselyä yritysten keskuudessa siitä kuinka yritykset kaupungin näkevät. Sen mukaan Helsingin yritysneuvontapalvelut, sähköinen asiointi, markkinointiyhteistyö ja työllistämispalvelut ovat yritysten näkökulmasta kaupungin vahvuuksia. Kritiikkiä puolestaan keräsivät erityisesti kaavoitus- ja tonttiasiat sekä palautejärjestelmä, vaikka niissä oli tapahtunut lievää paranemista suhteessa edelliseen kyselyyn vuodelta 2018.

Yritysten halukkuus suositella kaupunkia sijaintipaikkana on laskenut. Yritysten näkökulmasta tärkeimpiä syitä suositella Helsinkiä sijaintipaikkana ovat laajat markkinat ja asiakaspotentiaali, keskeinen sijainti ja julkinen liikenne. Sen sijaan yleinen hinta- ja kustannustaso olivat yleisimpiä syitä, jotka vähensivät halukkuutta suositella kaupunkia. Myös lupaprosesseja pidetään hitaina, kankeina ja vaikeasti ymmärrettävinä.

Kaavoitus- ja tonttiasiat, palautejärjestelmä ja lupaprosessit. Kaikki asioita, joihin pitäisi polkea vauhtia, jos halutaan houkutella tänne yrityksiä.

Maan yritysmyönteisimmän kaupungin titteli on kuitenkin vasta esikarsinta loppuotteluun. Meidän tulisi olla houkutteleva myös rajojen ulkopuolelle. Helsinki kilpailee osaamisesta, markkinoista, kasvusta ja pääomista kaupunkikilpailijoidensa kanssa globaalisti. Helsingin pitää olla tunnettu, kiinnostava ja houkutteleva kunnianhimoisemmalla agendalla kuin vain voittaa Turun seutukunta.

Yhä useampi Suomesta ponnistanut yritys on jo syntyessään globaalissa liiketoiminnassa ja pysyäkseen Suomessa se tarvitsee oman alansa huiput tänne. Oma pieni kenttätutkimukseni selvitti, että jännällä tavalla Helsingin houkutus on sama asia kuin sen puute: maailman paras peruskoulu. Kun joku miettii muuttavansa muualta päin maailmaa Suomeen töihin, on tällä usein perhe, jonka painoarvo päätökseen on tietysti iso. Jokainen haluaa perheelleen mahdollisimman hyvän elämän. Maailman paras peruskoulu on fantastinen houkutin. Paitsi että kun perhe sitten saapuu Helsinkiin, se törmää siihen, että esimerkiksi kesken lukukauden ei olekaan englanninkielistä koulupaikkaa tarjolla. Vaikka Helsinki on kaksinkertaistanut viimeisen neljän vuoden aikana koulupaikat, on se silti liian vaatimatonta.

Toinen asia onkin sitten puolison työ ja vaatimus suomen kielen osaamisesta kaikissa mahdollisissa työtehtävissä, vaikka 80% helsinkiläisistä puhuu englantia. Mutta se on toisen kirjoituksen aihe se.

Helsingin oman tutkimuksen mukaan yhdeksän kymmenestä yrityksestä olisi halukas laajempaan yhteistyöhön ja vuoropuheluun Helsingin kaupungin kanssa. Siihen tarjoukseen kannattaa tarttua. Erityisesti koronan jälkeen kaupungin kannattaa olla yritysten tukena kaikin mahdollisin keinoin, jotta kaikki pääsemme jaloillemme. Kaupunkien välinen kilpailu on kovaa ja Helsinki ja helsinkiläiset menestyvät houkuttelemalla tänne osaavaa työvoimaa ja kiinnostavaa yritystoimintaa. Yrityksiä kiinnostaa erityisesti tutkimus-, kehitys- ja innovaatioyhteistyö kaupungin kanssa. Helsinki voi kaupunkina olla mahdollistamassa erilaisia innovatiivisia verkostoja, joista on hyötyä niin tutkimukselle, yrityksille kuin kaupungillekin.

Koronakriisistä noustaan vain yritysten kanssa. Menestyminen ja hyvinvointi tehdään vain yritysten kanssa. Yritysten kautta tulevat veroeurot, työpaikat, palvelut ja investoinnit. Mitä enemmän meillä on menestyviä yrityksiä, sitä parempi. Siksi oli sydän sitten sininen, vihreä tai punainen, sen kannattaa sykkiä yrityksille.

Konkreettisia asioita, joita voidaan tehdä:

  • Poljetaan lupa- ja muihin prosesseihin vauhtia
  • Pidetään huoli siitä, että Helsingin kaupungin virkamiehet ovat yritysmyönteisiä, ratkaisuja etsiviä ja joustavalla asenteella toimivia
  • Pidetään huoli siitä, että kaupunki on proaktiivinen ja yritykset tietävät mitä kaikkea apua kaupungilta voi saada
  • Kehitetään aktiivisempi tapa käydä vuoropuhelua yritysten kanssa, kartoitetaan päätöksissä myös yritysvaikutukset
  • Pilkotaan julkiset hankinnat sellaisiksi, että niihin voivat osallistua pienemmätkin tarjoajat
  • Arvostetaan yritysten tuottamia palveluita, osataan ostaa hyvin

Ja vielä yksi asia. Helsingin elinkeinorakenne on varsin palveluvaltainen. Rummutetaan uuden työn ja palvelualan puolesta. Tehtailla on äänekkäät ystävät, palvelualojen työpaikat tarvitsevat sellaisia myös. Helsinki voi olla tässä lyömässä tahtia.

Helsingin oman kyselytutkimuksen perusteella 44%:lla yrityksistä on suunnitelmissa muutto tai laajentuminen. Muuttoa suunnittelevat hakevat ensisijaisesti uutta tilaa Helsingin kaupungin sisällä, mutta kolmasosa näistä yrityksistä katsoo sijainteja myös Helsingin ulkopuolella.

Ei hävitä tätä kisaa!

Isosti tässä on kysymys asenteesta. Onko meillä sellainen asenne, kautta organisaation, että yritysten on helppoa olla Helsingissä, luoda tänne liiketoimintaa, innovaatioita ja kasvua? ”Yrittäjä törmää usein byrokratia- ja sääntömuuriin ollessaan yhteydessä kuntaan.” toteaa eräs yrittäjä Helsingin seudulta EK:n kuntaranking-tutkimuksen mukaan.

Legendaarinen kokki ja yrittäjä Jyrki Sukula on kuuluisa asenteestaan. Kun tältä pyytää ihan mitä vain, mahdottoman rajamaillakin olevaa asiaa, vastaus on aina ”kyllä onnistuu!”. Jos pyyntöä ei mitenkään voi toteuttaa juuri sellaisena kuin se on esitetty, asia kuitenkin onnistuu aina tehokkaasti, vauhdikkaasti ja hyvin.

Olisiko tässä yritysasennetta myös Helsingille?

Pelko on huono johtaja

Pandemia on monimutkainen ja äärimmäinen muutostilanne, kriisi, jossa on monta liikkuvaa osaa. Sen ratkaisun avain on se, kuinka ihmiset käyttäytyvät, eli ihmiskäsityksellä on oleellinen vaikutus sen ratkaisemiseen. Ihmiskäsitys on kärjistetysti joko sellainen, että ihminen on osa koneistoa, keppiä ja porkkanaa totteleva käskytettävä olento, joka toimii parhaiten hierarkian määräämällä tavalla tai että ihminen on autonominen olento, joka motivoituu haasteiden ratkaisemisesta, osallistumisesta ja merkityksestä. Joko sellainen, että missä ihminen – siellä ongelma tai sellainen, että missä ihminen – siellä mahdollisuus.

Pandemia edustaa myös tyypillisesti maailmaa, joka ei ole staattinen vaan osin hallitsemattomasti muuttuva ja jossa hallinnon on mukauduttava monimutkaiseen ongelmatilanteeseen, korona ei jousta. Pandemian ratkaiseminen on kiinni ihmisten käyttäytymisestä ja monen eri tahon yhteispelistä. Monimutkaiset ongelmat ratkaistaan vain yhdessä. Tarvitaan siis vahvempaa vuorovaikutusta ja ryhmäytymistä. Tässä tapauksessa poliittisten jakolinjojen, virastojen siilojen ja kuntien ja valtion ja valtioiden rajojen yli. Me tarvitsemme nokittelun sijaan yhteistä tilannekuvaa ja se ei voi syntyä siiloissa, se syntyy vain yhdessä.

Johtaminen on muuttuvassa tilanteessa aina hankalaa. Erityisen hankalaa se on silloin kun muutos on epämiellyttävä, kestoltaan epämääräinen ja ihmisiä pelottava. Tällaisessa tilanteessa kommunikaatio ja sen tyyli ovat oleellinen vaikuttamisen keino. Hyvässä ja huonossa. Syyttely ja nokittelu lisäävät pelkoa kaikissa ja pelko on huono johtaja kriisitilanteessa.

Ensin on hyvä huomata, että tässä maassa jokainen vastuullinen taho varmasti pyrkii siihen, että Suomi ja suomalaiset selviäisivät tästä pandemiasta mahdollisimman vähin vaurioin.

Tämän perusluottamuksen ylläpitäminen on kaikkien päättäjien vastuulla. Luomalla kuvaa, että päättäjissä on vastuuttomia ja vastuullisia, kasvatetaan pelkoa ja epäluuloa. Kaikkia päättäjiä ja päätöksenteon mekanismeja kohtaan. Äärimmäiset muutostilanteet ovat rankkoja sillä montaa muuttujaa pitää kyetä tarkastelemaan yhtä aikaa. Jokainen katsoo asioita omalta kantiltaan. Kokonaiskuva muodostuu parhaiten niin, että eri asioiden asiantuntijat, eri näkökulmien edustajat tekevät tilannearvion yhdessä, luovat yhteisen tilannekuvan ja kommunikoivat avoimesti ja selkeästi ulospäin. Ohi huutamisen kulttuuri, tahallinen vastakkainasettelu ja ylimielinen tapa kommunikoida saa aikaan epätietoisuutta ja lopulta välinpitämättömyyttä.

Suomi on onnistunut tähän asti koronan nujertamisessa hyvin siksi, että suomalaiset ovat käyttäytyneet vastuullisesti ja löytäneet itsestään sitkoa epämääräisessä ja pitkittyneessä tilanteessa. Jatkokin on suomalaisten varassa. Kyky elää epävarmassa ja pelottavassa muutoksen tilassa kytkeytyy siihen, kuinka kokee itse pystyvänsä siihen vaikuttamaan ja kuinka asioita kommunikoidaan.

Ihmisen käyttäytymiseen liittyvässä johtamisessa kommunikaatio on iso osa johtamista. Voisi melkein sanoa, että johtaminen tässä tilanteessa on kommunikaatiota. Sitä saat kuinka johdat, sanotaan. Ristiriitoja kylvämällä saadaan aikaan ristiriitoja, ei yhteistä käyttäytymistä.

Kunnat ja kaupungit elävät hyvin lähellä ihmisten arkea. Pääkaupunkiseutu on käsittääkseni pyrkinyt tarkastelemaan vastuullisesti arvioiden kokonaisuutta ja päätynyt siihen, että nuorten hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta toisen asteen opiskelijoiden palaaminen rajatusti lähiopetukseen on perusteltua. Ei kukaan ole ehdottanut ylipäänsä kaikkien rajoitusten höllentämistä tai yleistä piittaamattomuutta. Kyse on kuitenkin merkittävästä asiasta, nuorista ja elämästä. Asiasta, jota ei voi jälkeenpäin paikata elvytysrahalla.

Koulupudokkaiden määrä on merkittävästi lisääntynyt koronavuonna 2020 ja sillä on merkittäviä ja kauaskantoisia vaikutuksia nuorten tulevaisuuteen ja kaupungin inhimilliseen pääomaan. Vastikään ilmestyneen nuorisobarometrin mukaan 15–25-vuotiaiden tyytyväisyys elämään on laskenut 0,5 kouluarvosanan verran korona-ajan ensimmäisen puolen vuoden aikana, ja se on nyt matalimmalla tasolla koskaan. Helsingin päättäjät ovat kyenneet vastuulliseen päätöksentekoon ilman puoluepoliittisia tai hallitus – oppositio -jakolinjoja. Vihjailu jostain muusta on tässä tilanteessa vaarallista. Vastakkainasettelun sijaan olisi hyvä pysähtyä yhdessä miettimään kuinka nuorten elämää voidaan helpottaa, hankalasta tilanteesta huolimatta.

Pääkaupunkiseudun huonompi koronatilanne on monen asian summa ja sen yksinkertaistaminen tahallisesti on outoa. Siihen liittyy mm. isompi keskittynyt ihmismäärä ja maan ulkorajojen pitkään jatkunut kontrolloimaton tilanne.

Maailmassa ja muutostilanteissa, kriiseissä erityisesti, on aina konflikteja. Ne voivat olla ihmissuhdekonflikteja eli henkilökohtaisia ihmisten välisiä ongelmia, tehtäväkonflikteja: mitä pitäisi tehdä?, prosessikonflikteja eli miten pitäisi tehdä?, tai statuskonflikteja: kuka päättää, kuka johtaa? Statuskonflikti on yleinen politiikassa. Poliittinen järjestelmä osoittaisi nyt kuitenkin vahvuutta, jos siinä ei ryhdyttäisi keskellä kriisiä varmistelemaan sitä, että syyllisyyden taakka varmasti menee jollekin toiselle taholle kuin itselle. Nyt tuntuu siltä, että jokainen huutaa toisen ohi, että mitä olisi pitänyt tehdä.

Nokittelu, ristiriitojen avoin konflikti ja syyttely lisää epäluottamusta päätöksentekijöihin kokonaisuudessaan ja sitä kautta myös pelkoa, jota jo muutoinkin tässä tilanteessa on riittämiin. On eri asia pitää tieto avoimena, kertoa erilaisista näkemyksistä ja kuitenkin kommunikoida yhteistä tilannekuvaa ja tapaa ratkaista asioita. Ja kuten koko ajan tällaisen muutostilanteen keskellä, on selvää, että päätöksiä pitää pystyä tekemään nopeasti suuntaan tai toiseen, on pystyttävä korjaamaan kurssia, jos niin pitää tehdä. Kukaan ei tässä tilanteessa ole oikeassa tai väärässä, on arvioita ja niiden mukaista päätöksentekoa. Pelko ei ole hyvä ohjaaja tai johtaja.

Nyt olisi hyvä keskittyä siihen, että päätöksentekijät kautta linjan ratkovat yhdessä koronaan liittyviä tehtäväkonflikteja ja prosessikonflikteja, jotta myös me ihmiset voimme yhtenä rintamana olla osa ratkaisua. Ja kommunikoida avoimesti, tiedon kautta, luottaen fiksuihin kansalaisiin.

 

Kaupunkia pitää johtaa kuin…

Aina silloin tällöin joku huutaa, että valtiota tai kaupunkia pitäisi johtaa kuin yritystä. Vaikka se voi kuulostaa mukavan simppeliltä, ei ajatus kuitenkaan ole paras mahdollinen.

Ensinnäkin ei ole yhtä tapaa johtaa yritystä. Johtaminen ja sen laadukkuus on ollut yksi keskeisiä puheenaiheita yritysmaailmassa kiihtyvästi viimeiset 10 vuotta. Moderni johtaminen on palvelevaa vuorovaikutusta. Johtaminen ei ole enää yhden ihmisen hommaa, se on parhaimmillaan organisaation kulttuuriin perustuvaa toimintaa, joka arvojen kautta jalkautuu koko organisaatioon.  Johtaminen ei ole vain virtaviivaistamista vaan se on johtamista merkityksen kautta.

Olisi hassua, että juuri kaupunki, joka on arkisen merkityksellinen jo itsessään, liikkuisi johtamisfilosofiassaan vanhakantaiseen suuntaan.

Politiikassa modernista johtajuudesta puhutaan aika vähän. Helsingin kaupunki on lähes 38.000 ihmisen työnantaja, jolla on töissä eri alojen ammattilaisia ja asiantuntijoita neljällä toimialalla ja keskushallinnossa. Kapea tapa nähdä johtaminen keskittyy siihen, kuinka pormestari johtaa ja silloin puhutaan helposti politiikan kähinöistä. Laaja-alaisemmin kaupungin johtamiseen kuuluu kuitenkin koko organisaatio, sen kulttuuri ja sen johtamisen periaatteet. Kaupungin johtaja johtaa ajatuksia, ihmisiä, asioita ja päätöksentekoa.

Jatkuvan ja nopean muutoksen maailmassa johtamisen suurin haaste ei ole strategioissa ja rakenteissa vaan siinä, millainen organisaation kulttuuri on, kuinka ihmiset arjessa toimivat ja käyttäytyvät. Viimeistään korona on laittanut myös kaupungin organisaation ja sen kulttuurin koville. Kuinka hyvin organisaatio pystyy ajattelemaan yhdessä, ennakoimaan, muuttamaan painopisteitä oikeaan suuntaan ja kommunikoimaan ihmisille, niin työntekijöilleen kuin kaupunkilaisille, näitä muutoksia?

Viime aikoina uutisissa on esiintynyt huolestuttavia tapauksia: Koskelan kammottava surma ja siihen johtaneet tapahtumat, HUS:in piilotetut raportit ja THL:n tutkimus siitä kuinka Helsingillä on jatkuva tai ajoittaista pulaa lähihoitajista ja sairaanhoitajista. On hyvä huomata, että mikään rekrytointikampanja ei saa lisää ihmisiä töihin kaupungille, jos nämä kokevat, että organisaation kulttuuri ei suosi hyvää ja modernia johtamista. Laadukas johtaminen on myös avain siihen paljon haluttuun tehokkuuteen.

Helsinki haluaa olla laadukas palveluiden tuottaja. Se haluaa olla houkutteleva ja merkityksellinen työnantaja parhaille mahdollisille kyvyille. Maailman parhaan peruskoulun tulee olla sitä myös niille, jotka ovat siellä töissä. Jotta näin tapahtuu, sen johtamisen kulttuurin tulee pohjautua moderniin vuorovaikutukseen, sisäiseen uteliaisuuteen ja reippaaseen tapaan myös kyseenalaistaa sisäisesti asioita. Sen tulee pohjautua sellaiseen ihmiskäsitykseen, jonka mukaan ihminen on autonominen olento, joka motivoituu haasteiden ratkaisemisesta, osallistumisesta ja merkityksestä. Ihminen ei ole keskiverto, jokainen ihminen on hämmästyttävä oma olentonsa. Tämä sama johtamisen ihmiskäsitys pätee myös politiikan lähtökohtiin.

Hyvä ja moderni organisaatiokulttuuri korostaa joustavuutta, sopeutumiskykyä ja muutoshalukkuutta. Se kannustaa joustavuuteen pyrkii priorisoimaan innovatiivisuutta, avoimuutta, diversiteettiä ja pidemmän tähtäimen suuntaa.

Kaupungit ovat maailmassa yhä merkityksellisempiä. Pääosa kaupungin tekemisestä on lakisääteisten palveluiden tarjoamista asukkailleen. Hyvä ja houkutteleva kaupunki, kuten Helsinki, haluaa myös panostaa näiden palvelujen laatuun ja laajuuteen. Inhimillisestä kantokyvystä huolehtimiseen kuuluu myös kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluita, joita laki ei vaadi, mutta, jotka ovat hyvän ja kiinnostavan kaupunkielämän edellytyksiä. On se samalla myös erinomaista elinkeinopolitiikkaa. Ekologisesta kantokyvystä huolehtiminen on myös kaupunkien hyvin konkreettinen tehtävä.

Kaupungista ei kannata tehdä ”luurankoa”, sen vahvuus on merkityksessä. Lähtökohtana kannattaa ehkä mieluummin ajatella, että kaupunki pyrkii rakentamaan mahdollisimman toimivat hyvän elämän edellytykset ja toimimaan ponnahduslautana myös yrityksille tarjota omaa lisäarvoaan. Kaupunki pitää huolen inhimillisestä, taloudellisesta ja ekologisesta kantokyvystä. Se tekee sen yhdessä työntekijöidensä ja asukkaidensa sekä yritysten kanssa.

Kaupunkia pitää siis johtaa kuin kaupunkia.