Pandemia on monimutkainen ja äärimmäinen muutostilanne, kriisi, jossa on monta liikkuvaa osaa. Sen ratkaisun avain on se, kuinka ihmiset käyttäytyvät, eli ihmiskäsityksellä on oleellinen vaikutus sen ratkaisemiseen. Ihmiskäsitys on kärjistetysti joko sellainen, että ihminen on osa koneistoa, keppiä ja porkkanaa totteleva käskytettävä olento, joka toimii parhaiten hierarkian määräämällä tavalla tai että ihminen on autonominen olento, joka motivoituu haasteiden ratkaisemisesta, osallistumisesta ja merkityksestä. Joko sellainen, että missä ihminen – siellä ongelma tai sellainen, että missä ihminen – siellä mahdollisuus.
Pandemia edustaa myös tyypillisesti maailmaa, joka ei ole staattinen vaan osin hallitsemattomasti muuttuva ja jossa hallinnon on mukauduttava monimutkaiseen ongelmatilanteeseen, korona ei jousta. Pandemian ratkaiseminen on kiinni ihmisten käyttäytymisestä ja monen eri tahon yhteispelistä. Monimutkaiset ongelmat ratkaistaan vain yhdessä. Tarvitaan siis vahvempaa vuorovaikutusta ja ryhmäytymistä. Tässä tapauksessa poliittisten jakolinjojen, virastojen siilojen ja kuntien ja valtion ja valtioiden rajojen yli. Me tarvitsemme nokittelun sijaan yhteistä tilannekuvaa ja se ei voi syntyä siiloissa, se syntyy vain yhdessä.
Johtaminen on muuttuvassa tilanteessa aina hankalaa. Erityisen hankalaa se on silloin kun muutos on epämiellyttävä, kestoltaan epämääräinen ja ihmisiä pelottava. Tällaisessa tilanteessa kommunikaatio ja sen tyyli ovat oleellinen vaikuttamisen keino. Hyvässä ja huonossa. Syyttely ja nokittelu lisäävät pelkoa kaikissa ja pelko on huono johtaja kriisitilanteessa.
Ensin on hyvä huomata, että tässä maassa jokainen vastuullinen taho varmasti pyrkii siihen, että Suomi ja suomalaiset selviäisivät tästä pandemiasta mahdollisimman vähin vaurioin.
Tämän perusluottamuksen ylläpitäminen on kaikkien päättäjien vastuulla. Luomalla kuvaa, että päättäjissä on vastuuttomia ja vastuullisia, kasvatetaan pelkoa ja epäluuloa. Kaikkia päättäjiä ja päätöksenteon mekanismeja kohtaan. Äärimmäiset muutostilanteet ovat rankkoja sillä montaa muuttujaa pitää kyetä tarkastelemaan yhtä aikaa. Jokainen katsoo asioita omalta kantiltaan. Kokonaiskuva muodostuu parhaiten niin, että eri asioiden asiantuntijat, eri näkökulmien edustajat tekevät tilannearvion yhdessä, luovat yhteisen tilannekuvan ja kommunikoivat avoimesti ja selkeästi ulospäin. Ohi huutamisen kulttuuri, tahallinen vastakkainasettelu ja ylimielinen tapa kommunikoida saa aikaan epätietoisuutta ja lopulta välinpitämättömyyttä.
Suomi on onnistunut tähän asti koronan nujertamisessa hyvin siksi, että suomalaiset ovat käyttäytyneet vastuullisesti ja löytäneet itsestään sitkoa epämääräisessä ja pitkittyneessä tilanteessa. Jatkokin on suomalaisten varassa. Kyky elää epävarmassa ja pelottavassa muutoksen tilassa kytkeytyy siihen, kuinka kokee itse pystyvänsä siihen vaikuttamaan ja kuinka asioita kommunikoidaan.
Ihmisen käyttäytymiseen liittyvässä johtamisessa kommunikaatio on iso osa johtamista. Voisi melkein sanoa, että johtaminen tässä tilanteessa on kommunikaatiota. Sitä saat kuinka johdat, sanotaan. Ristiriitoja kylvämällä saadaan aikaan ristiriitoja, ei yhteistä käyttäytymistä.
Kunnat ja kaupungit elävät hyvin lähellä ihmisten arkea. Pääkaupunkiseutu on käsittääkseni pyrkinyt tarkastelemaan vastuullisesti arvioiden kokonaisuutta ja päätynyt siihen, että nuorten hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta toisen asteen opiskelijoiden palaaminen rajatusti lähiopetukseen on perusteltua. Ei kukaan ole ehdottanut ylipäänsä kaikkien rajoitusten höllentämistä tai yleistä piittaamattomuutta. Kyse on kuitenkin merkittävästä asiasta, nuorista ja elämästä. Asiasta, jota ei voi jälkeenpäin paikata elvytysrahalla.
Koulupudokkaiden määrä on merkittävästi lisääntynyt koronavuonna 2020 ja sillä on merkittäviä ja kauaskantoisia vaikutuksia nuorten tulevaisuuteen ja kaupungin inhimilliseen pääomaan. Vastikään ilmestyneen nuorisobarometrin mukaan 15–25-vuotiaiden tyytyväisyys elämään on laskenut 0,5 kouluarvosanan verran korona-ajan ensimmäisen puolen vuoden aikana, ja se on nyt matalimmalla tasolla koskaan. Helsingin päättäjät ovat kyenneet vastuulliseen päätöksentekoon ilman puoluepoliittisia tai hallitus – oppositio -jakolinjoja. Vihjailu jostain muusta on tässä tilanteessa vaarallista. Vastakkainasettelun sijaan olisi hyvä pysähtyä yhdessä miettimään kuinka nuorten elämää voidaan helpottaa, hankalasta tilanteesta huolimatta.
Pääkaupunkiseudun huonompi koronatilanne on monen asian summa ja sen yksinkertaistaminen tahallisesti on outoa. Siihen liittyy mm. isompi keskittynyt ihmismäärä ja maan ulkorajojen pitkään jatkunut kontrolloimaton tilanne.
Maailmassa ja muutostilanteissa, kriiseissä erityisesti, on aina konflikteja. Ne voivat olla ihmissuhdekonflikteja eli henkilökohtaisia ihmisten välisiä ongelmia, tehtäväkonflikteja: mitä pitäisi tehdä?, prosessikonflikteja eli miten pitäisi tehdä?, tai statuskonflikteja: kuka päättää, kuka johtaa? Statuskonflikti on yleinen politiikassa. Poliittinen järjestelmä osoittaisi nyt kuitenkin vahvuutta, jos siinä ei ryhdyttäisi keskellä kriisiä varmistelemaan sitä, että syyllisyyden taakka varmasti menee jollekin toiselle taholle kuin itselle. Nyt tuntuu siltä, että jokainen huutaa toisen ohi, että mitä olisi pitänyt tehdä.
Nokittelu, ristiriitojen avoin konflikti ja syyttely lisää epäluottamusta päätöksentekijöihin kokonaisuudessaan ja sitä kautta myös pelkoa, jota jo muutoinkin tässä tilanteessa on riittämiin. On eri asia pitää tieto avoimena, kertoa erilaisista näkemyksistä ja kuitenkin kommunikoida yhteistä tilannekuvaa ja tapaa ratkaista asioita. Ja kuten koko ajan tällaisen muutostilanteen keskellä, on selvää, että päätöksiä pitää pystyä tekemään nopeasti suuntaan tai toiseen, on pystyttävä korjaamaan kurssia, jos niin pitää tehdä. Kukaan ei tässä tilanteessa ole oikeassa tai väärässä, on arvioita ja niiden mukaista päätöksentekoa. Pelko ei ole hyvä ohjaaja tai johtaja.
Nyt olisi hyvä keskittyä siihen, että päätöksentekijät kautta linjan ratkovat yhdessä koronaan liittyviä tehtäväkonflikteja ja prosessikonflikteja, jotta myös me ihmiset voimme yhtenä rintamana olla osa ratkaisua. Ja kommunikoida avoimesti, tiedon kautta, luottaen fiksuihin kansalaisiin.