Näinä päivinä tuntuu vaikealta puolustaa kokoomusta. Aloitan kuitenkin siitä, sillä mielestäni se kuva kokoomuksesta, joka nyt välittyy, ei ainakaan ole sen koko kuva. Lisäksi kokoomuksella on juuri tässä yhteiskunnallisessa taitekohdassa merkittävä tehtävä.

Kokoomus on mielestäni aina ollut vastuuta kantava, mahdollisuuksien tasa-arvon puolue. Sillä on edelleen erinomainen, puoluekokouksessa vahvistettu periaateohjelma, jonka ajatuksilla ja arvoilla voin ajatella, että rakennetaan parempaa maailmaa.  Sillä on myös osaavia ministereitä.

Mutta juuri nyt sillä on myös merkittävä tehtävä ja se on oleellisessa paikassa, kun määritellään sitä, millainen yhteiskunta Suomesta tulee.

Aikana, jossa populistinen äärioikeisto nousee niin maailmalla kuin Suomessakin, maltillisella oikeistolla on merkittävä ja tärkeä asema. Joko se on portinvartija ja toimii vastuullisesti, ottaen kannatuksessa turpaankin, se torjuu Suomelle ja suomalaisten tulevaisuudelle haitallista ääriajattelua. Tai se on silta, joka mahdollistaa ihmisvihamielisen nollasumma-ajatteluun perustuvan, sisäänpäin kääntyneen ja ennakkoluuloihin perustuvan yhteiskunnan kehittymisen. Siltana se mahdollistaa täysin sietämättömän ja syrjivän puheen normalisoinnin ja sitä kautta kaikille turvattoman ja kuihtuvan yhteiskunnan. Se ei enää ole silloin lähelläkään sitä yhteiskuntaa, jota kokoomuksen periaateohjelman mukaan haluamme rakentaa.

Politiikan käytännön työssä tarvitaan johtajuutta ja näkemystä. Kokoomuksen toimintaa voisi ehkä kuvata pikemminkin, että se on ”pragmaattista ajelehdintaa”. Kokoomus on paitsi rakentanut sillan sille, että perussuomalaiset ovat hallitusvastuussa, se myös tuntuu tällä hetkellä tekevän itsestään persunkestävää sen sijaan, että vaatisi perussuomalaisilta hallituskestävää toimintaa, puhetta ja käytöstä. Samalla se ryhtyy puolustautumaan hallituksen kestävyyden nimissä suomalaisia vastaan. Suurin osa suomalaisista ei hyväksy rasismia. Sellaisen ajattelutavan päälle on vaikeaa luoda hallitusohjelmaa, johon kansa voisi luottaa.Emme puhu enää politiikkakysymyksistä ja erilaisista ideologioista vaan suhtautumisestamme ihmiseen, ihmisarvoon ja -oikeuksiin, yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömyydestä.

Vaalien jälkeen tilanne oli vaikea ja moni puolue voi katsoa tänään peiliin. Sen sijaan, että suomalainen puoluekenttä olisi yhdessä halunnut estää perussuomalaisen ajattelutavan leviämistä, se ei kyennyt eikä pyrkinyt yhteistyöhön. Vastuu hallituksen muodostamisesta kuitenkin erityisesti lepää pääministerin harteilla. Itse kuvittelin, että kokoomus olisi voimakkaasti pyrkinyt muuhun hallituskoalitioon. Siinä uskossa äänestin kokoomusta. Lopulta tuli ilmi, että kokoomus oli lähentynyt perussuomalaisia jo ennen vaaleja, ja voidaan perustellusti kyseenalaistaa, oliko halukkuutta ja todellista pyrkimystä muuhun kuin nykyiseen pohjaan. Myönnän, että äänestyspäätökseni kadutti, ellei jopa hävettänyt. Tämä ei ole minun hallitukseni, vaikka sillä olisi kuinka loistava hallitusohjelma.

Hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa oli virhe. Se oli suuren mittakaavan virhe yhteiskunnallisesti. Perussuomalaisen puolueen arvopohja ei rakennu ajattelulle vaan ennakkoluuloille. Viimeistään puheenjohtaja Riikka Purran julkitulleet kirjoitukset osoittavat sen. Niissä ei puhuta maahanmuuttopolitiikasta vaan ihmisistä ja viha kohdistetaan suoraan ihmisiin, ei vaikkapa poliitikkoihin, jotka ovat luoneet nykyisen maahanmuuttopolitiikan kehykset. Se oli taktinen virhe; monen kymmenen vuoden haaveet ”omasta hallitusohjelmasta” sumensivat ison kuvan. Ajatus siitä, että ottamalla perussuomalaiset hallitukseen estettäisiin näiden kannatuksen kasvu oppositiossa itsen kustannuksella, on virhe. Hallitusyhteistyö ja ”oikeistolaisin hallitus” oli myös strateginen virhe. Kokoomus ajautuu tämän virheen takia paikkaan, jossa sen on vaikea enää katsoa peiliin.

Hallitus perustelee ”järkiavioliittoaan” hallitusohjelmalla. Ajatus on naiivi. Nopeasti muuttuvassa maailmassa, joka vielä tässä historian hetkessä on useamman kriisin keskellä, on selvää, että hallituskauden aikana tapahtuu asioita, joita ei ole voitu ennakoida hallitusohjelmaa tehtäessä. Viime hallituskausi antanee tähän hieman perspektiiviä. Pomppuista matkaa saa tämäkin hallitus kestää ulkoa tulevien yllätysten takia. Kun maailma ympärillä muuttuu, pitää hallituksella olla näkemys siitä kuinka edetään ja toimintakyky mahdollisesti nopeastikin myös edetä. Ilman joustamista, kykyä uudelleenneuvotella ja sopeuttaa toimintaa ulkoiseen todellisuuteen ei vain hallitus vaan koko suomalainen yhteiskunta joutuu umpisolmuun. Hallitus tarvitsee välttämättä liimakseen muutakin kuin ohjelman. Arvopohja ei ole ”pehmeää puhetta” vaan johtamisen ja päätöksenteon tiukkaa ydintä.

Tämä on toki oma näkemykseni ja kokoomuksen sisällä on monenlaisia, myös arvojen näkökulmasta. Olen siitä jonkin verran kirjoittanut ja yrittänyt puhua. Tiedän kuitenkin, että useampi kokoomuslainen ja kokoomusta äänestänyt on pettynyt. En usko, että kokoomus tai kokoomuslaiset hyväksyisivät missään muodossa rasismia. Siksi on hämmentävää katsella näytelmää, jossa kokoomus tuntuu hiljaisesti ja voimattomasti sen hyväksyvän. Kokoomuksessa kaivataan nyt sitä vastuun kantamista, jonka lähtökohta on syvemmällä arvoissa kuin vain pragmaattinen hallituksen ”tehtävä”. Politiikkaa ei koskaan tehdä arvotyhjiössä. Se arvoilmapiiri, joka nyt hallituksen ympärillä leijuu, saa kansalaiset sitä paitsi epäilemään myös hallitusohjelmaa ja sen motiiveja ja tekee lopulta myös työn mahdottomaksi.

Minimissään, jotta tämä hallituskokoonpano voisi jatkaa sen olisi luotava selkeät säännöt, todellinen nollatoleranssi ja sitä olisi johdettava tiukasti. Jokainen tajuaa, että se on mahdotonta. Viimeistään se on pitänyt tajuta viime viikkojen perusteella. Perussuomalaiset on puolue, jossa vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee, ei välitä siitä tai pahimmillaan tietää ja välittää ja se on suunniteltua. Nyt perussuomalaiset ovat ottaneet muut hallituskumppanit kuristusotteeseen, jossa käytännössä pyörittävät hallitusta. ”Ota tai jätä” -tilanne on sietämätön. Perussuomalaisilla ei ole mitään menetettävää. Mutta suomalaisilla on.

Joskus umpisolmua ei saa auki kuin leikkaamalla narun poikki.